MA’ILMANLOPUN MAANITUS – Perinnelaboratorioteltta Musiikkitalossa

MA’ILMANLOPUN MAANITUS
Keskellä komeaa, modernia musiikkitaloa, sen aulassa, seisoo teltta yksinkertaisine penkkeineen ja resuisine teltanreunoineen. Siellä soi kansanmusiikki, kaikuu suistamolainen rumpsutus, johon sekoittuu hypnoottinen elektrojouhikko ja petroskoilainen nykyrock.

Anne-Mari Kivimäen Suistamo-sarja huipentuu viidenteen konserttiin, Ma’ilmanlopun maanitukseen. Konserttisarja on osa Kivimäen Suistamo-Perinnelaboratoriota, joka on hänen taiteellinen tohtorintutkimuksensa Sibelius-Akatemiaan. Telttatapahtuman ohjaajana toimii koreografi Marjo Kuusela, joka tuo Perinnelaboratorioon oman vahvan taiteellisen näkemyksensä ja lietsoo esiintyjät ma’ilmanlopun meininkiin.

Kivimäen Notka-haitarit tutkivat vanhoja karmuuninsoittaja Ilja Kotikallion karjalaisia melodioita – joka ilta uuden vierailijan luomassa taikakehässä. Mitä siitä syntyy?

”Etsimme yli ajan ja valtakunnan rajojen ulottuvaa uutta ilmapiiriä ihmisille. Etsimme ajattelutapaa, joka sallisi kunnioituksen atmosfäärin eri yksilöiden välillä, ja samalla pystyisi ymmärtämään meidän ihmisten globaalin tarpeen hyvään ja arvokkaaseen elämään.”

Ma’ilmanlopun maanituksessa ovat mukana mm. Tanssiteatteri Minimi, Tanssiteatteri Tsuumi, Suistamon Sähkö, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Eero Grundström, Risto Ylihärsilä ja Timo Saari.

Esityksien vierailijat: Juha Hurme, Anastasia Trizna, Arto Rinne Petroskoista, Unikko-lauluryhmä Suojärveltä, Johanna Keinänen, Reijo Kela, Pauli Hanhiniemi, Kimmo Pohjonen

Pukusuunnittelu: Jaana Kurttila
Lavastaja: Janne Vasama
Teltan äänet: Samuli Volanto

Esitysajat:

La 13.8. klo 18
Su 14.8. klo 18
Ke 17.8. klo 18
To 18.8. klo 18
La 20.8. klo 18
Su 21.8. klo 18

TICKETS, Ticketmaster


Dancing at the World’s End – The Laboratory of Tradition Tent at the Helsinki Music Centre
In the lobby of the elegant, modern Music Centre stands a tent with simple benches and tattered canvas. You can hear folk music in this tent, trad tunes from Suistamo echo from it, mixed with the hypnotic sounds of an electronic bowed lyre and contemporary rock from Petrozavodsk.

Anne-Mari Kivimäki’s Suistamo series will reach its peak in the fifth concert, Dancing at the World’s End. The concert series forms part of Kivimäki’s Suistamo – The Laboratory of Tradition, which is her artistic doctoral research project at the Sibelius Academy. Choreographer Marjo Kuusela is the director of this tent event: she will bring her own strong artistic perspective to the Laboratory of Tradition, and incite the performers into a state fit for the world’s end.

Kivimäki’s Notka accordions explore old Karelian melodies from accordionist Ilja Kotikallio – spending every night in a magic circle created by a new guest. What will this create?

“We are searching for a new atmosphere for people, one that crosses the boundaries of time and nations. We are searching for a way of thought that allows for respect between different individuals in this atmosphere, and at the same time is able to understand our global need for a good and dignified life.


Tiedotus:
Fantastinen Norsu / Inka Ylihärsilä
044 3531196, inka.yliharsila@gmail.com

Anne-Mari Kivimäki
www.annemarikivimaki.fi

Yhteistyössä:
Koneen Säätiö
Tanssiteatteri Tsuumi
Tanssiteatteri Minimi
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Taideyliopisto
Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä
Karjalanliitto
Majaoja-säätiö
Taiteen Edistämiskeskus
UFF
Karjalan sivistysseura

 

Advertisement

Suistamon Sähkö

Suistamo-sarjan neljäs konsertti on kansanelektrobändi Suistamon Sähkö. Yhtyeen ensimmäiset keikat pidettiin marraskuussa Pirkanmaalla, Seinäjoella ja Helsingissä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Matti Tuomisto kirjoitti Karjala-lehteen arvion Helsingin konsertista ja levystä: ”Suistamon Sähkössä on aineksia kulttibändiksi”

Tommi Kainulainen ohjasi Suistamon Sähkölle Kotiin-musiikkivideon:

 

Suistamon Sähkö:

Anne-Mari Kivimäki
Eero Grundström
Reetta-Kaisa Iles
Tuomas Juntunen

Kansanelektrobändi lietsoo hysteriaa ja tanssittaa transsiin. Anne-Mari Kivimäki ja Eero Grundström tekevät Suistamon uutta tanssimusiikkia koneilla ja Notka-haitarilla. Yhdistelmä on hullujen tiedemiesten lumoavaa työtä. Lauluvoimaa, säkenöivää liikettä ja maanista menoa lavalle tuovat esitanssijat Reetta-Kaisa Iles ja Tuomas Juntunen. Laulujen tarinoihin on haettu inspiraatiota muun muassa Suistamon vanhoista kyläkartoista, vesivoimalaitoksista ja myllyistä, rahisevista arkistonauhoista, kansanrunoudesta, Karjalan matkoista ja kuoppaisista teistä. Suistamon Sähkössä on jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua.

 

Lakkautettu kylä -albumin julkaisu 16.9.2015

Tiedote_lakkautettu kylä_albumi

Klikkaa, Lakkautettu kylä -musiikkia

Lakkautettu kylä -levy sisältää Anne-Mari Kivimäen sävellyksiä, sota-ajan suosikkisävelmiä ja Ilja Kotikallion karjalankielistä arkistomateriaalia.  Levy on Suistamo-sarjan kolmas albumijulkaisu. Sarjan ensimmäinen levy Anne-Mari Kivimäki; Aikapyörä julkaistiin 2013 ja toinen levy Puhti; Pahan laulu julkaistiin 2014. Lakkautettu kylä -levyn musiikki ja arkistojen rahina vievät kuulijan matkalle sekä menneeseen että mielikuvituksen maailmaan.

Levynjulkaisukonsertit 16.-18.9.2015 Galleria Huuto, Jätkäsaari, Helsinki.

12022549_10207655413569394_568839827038096452_o11958161_10207413385117898_154059722198001001_o12000860_450921771780252_8345072908045812787_oLevyllä mukana mestarimuusikoita: Piia Kleemola, Silja Palomäki, Meri Tiitola, Ville Leinonen, Matti Laitinen, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Timo Väänänen, Rauno Nieminen, Petri Seppälä

Levyä saa julkaisun jälkeen hyvin varustelluista levykaupoista, tai tilaamalla levy-yhtiöstä puhti@puhti.eu.

10624936_449164448622651_7889280426373379919_n

Suistamo Team 4 – Viljandi-Suistamo-Veskelys-Ignoila-Kinnermäki

IMG_2785IMG_2820

Suistamo Team 4 matkusti ensin heinäkuussa Viljandiin, johon sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen oli ripustanut Suistamo-aiheisen näyttelyn. Eero Grundströmin kanssa soitimme Kondase Keskuksessa näyttelyyn liittyvän konsertin. Hanneriina oli tehnyt Ilja Kotikallion elämäntarinan pohjalta, evakko-teemaisen näyttelyn ja esillä oli myös sota-arkiston valokuvia. Näyttely on esillä Viljandissa syyskuuhun asti, jonka jälkeen näyttely nähdään Helsingissä joulukuussa.

IMG_2818IMG_2817

  Kondase Keskuksen konsertti houkutteli salin täyteen yleisöä. Konsertti aloitettiin matkamusiikilla piha-alueelta.

IMG_2808

Viljandi-konkarit Eero ja Anne-Mari (keikalla Viljandissa 1996, 2002 ja 2015)

IMG_2844

Suistamo Team 4 teki toisen matkan elokuun ensimmäisinä päivinä Karjalaan. Mukaan lähti myös valokuvaaja Hanna Koikkalainen. Tehtävänä oli hakea Veskelyksestä Lakkautettu kylä -näyttely, joka oli ollut kesä-heinäkuun ajan esillä Veskelyksen etnokulttuurikeskuksessa. Matkareittimme kulki Suistamon kautta Suojärvelle, sieltä Veskelykseen ja Ignoilaan. Viimeisenä päivänä kävimme Kinnermäellä.

Kuvassa (anne-mari, eero, hanna ja petri) IMG_2950

Suojärvellä tapasimme Unikko-kuoron (Makov tsvet -kuoron) johtajan. Keskustelimme yhteistyömahdollisuuksista.

IMG_2907IMG_2859

Bussilla pääsisi Sortavalasta Petroskoihin, matkan varrella mm. Suistamo, Suojärvi ja Veskelys. Jos takamus kestää kannattaa kokeilla tätä reittiä.

IMG_2943 IMG_2972 IMG_2984 IMG_2976

Ignoilassa on suomalaisten v. 1937 rakentama vesivoimalaitos. Tampellan kone toiminnassa edelleen.

IMG_3009

Kinnermäki.

IMG_2905

Roikonkoskella

Ilja Kotikallion Karmuuni lauloi -levy julkaistiin 9.7.2015

Toimitin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistomateriaalista Ilja Kotikallion levyn, joka julkaistiin Kaustinen Folk Music Festivalin yhteydessä torstaina 9.7.2015. Kansanmusiikki-instituutin julkaisema Karmuuni lauloi -levy sisältää 29 raitaa, joissa Ilja soittaa haitaria, huuliharppua, sekä laulaa ja kertoo sointuvalla karjalan kielellä musiikista ja tanssista. Pidin Kansantaiteenkeskuksen Museosalissa soivan luennon, jossa kerroin iljan elämästä. Luennon lisäksi oli konsertti, jossa Iljan soittamia kappaleita lisäkseni esittivät Leija Lautamaja, Miia Palomäki, Antti Paalanen, Eero Grundström ja Pekko Käppi.

Iljan kansi

KICD124 (Lehdistötiedote)

Ote levyn esipuheesta:

Haluan tämän levyn myötä nostaa arkistosta esiin suistamolaisen Ilja Kotikallion, joka oli mestarillinen tarinankertoja ja harvinaisen laajan repertuaarin omaava soittaja.

Levyn kappaleet on toimitettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston materiaalista. Kotikalliosta löytyvää materiaalia on kaiken kaikkiaan SKS:n arkistossa noin 25 tuntia, joista suurin osa on tarinankerrontaa 1900-luvun alun Suistamon ajoista. Ilja kertoo karhunmetsästyksestä, praasniekoista eli juhlapyhistä, pirtunhakureissuista, soitosta, tanssista ja kansanuskomuksista. Aineisto on valtava, ja siitä riittäisi julkaistavaksi erilliseen tarinalevyyn ja -teokseen. Tällä levyllä pääosassa on musiikki. Olen poiminut tarinoiden lomasta Iljan soittamia haitari- ja huuliharppukappaleita sekä hänen laulamiaan lauluja. Lisäksi levyllä on muutama karjalankielinen tarinanäyte.

   WP_20150709_002   WP_20150709_018WP_20150709_013WP_20150709_016WP_20150709_032WP_20150709_034 WP_20150709_042 WP_20150709_044

Levyn voi ostaa Kansanmusiikki-instituutin verkkokaupasta ja Suomen Kansanmusiikkiliiton nettiputiikista.WP_20150709_047

WP_20150709_050 WP_20150709_051

Iljan kansi

Lakkautettu kylä kiertueella

11390172_399258246946605_7482577230697568778_nLakkautettu kylä matkalla Tampereelta Jyväskylän ja Kuopion kautta Veskelykseen. Kolmas tohtorikonserttini on soiva valokuvanäyttely Lakkautettu kylä. Olen valmistanut näyttelyn yhdessä valokuvaaja Hanna Koikkalaisen kanssa. Suistamo musiikkina ja valokuvina käsittelee lähtemisen, jättämisen ja syrjäisyyden teemoja. Suistamon historiaa, tarinoita ja maisemia tutkitaan vanhojen ja uusien valokuvien sekä tallenteiden kautta. Uuden ja vanhan materiaalin vuoropuhelulla avataan paikkakunnan moninaista luonnetta. Näyttelyssä tutkitaan ja tulkitaan paikkaa, joka elää monen suomalaisen suvun muistoissa väkevänä mutta siihen sekoittuu myös nyky-Venäjän syrjäseutujen hämmentävä ja hieman surullinen elämänmeno. Pullot_LKEnsimmäinen näyttely ripustettiin Tampereelle alkuvuodesta 2015. Aamulehti antoi näyttelylle 5 tähteä ja näyttelyn yhteyteen järjestetyt konsertit ja työpajat keräsivät suuren määrän yleisöä ja osallistujia. Sen jälkeen näyttely on kiertänyt Kuopion ja Jyväskylän kautta Veskelykseen, Karjalaan, Venäjälle.  Karjalan näyttelyä varten tein Hanna Koikkalaisen ja ääniteknikko Samuli Volannon kanssa matkan syyskuussa 2014 Veskelyksen etnokulttuurikeskukseen. Sovimme etnokulttuurikeskuksen johtajan Aleksei Zhaykin ja työntekijän Irinan kanssa että pidämme näyttelyn avajaiset toukokuun lopussa 2015 ja että näyttely on esillä Veskelyksessä kesä-heinäkuun ajan.

Veskelyksen näyttely sai huomiota Karjalan medioissa. Avajaispäivänä 29.5. mVeskelys_konserttieitä haastateltiin Karjalan Sanomiin, Karjalan TV:seen ja Karjalan Radioon. Veskelyksen konserttimatkalle lähti mukaan 4 muusikkoa: Meri Tiitola, Silja Palomäki, Ville Rauhala ja Riku Kettunen. Veskelyksen lisäksi esiinnyimme Hyrsylässä, ja siellä mukana oli myös Puhti eli kanssani esiintyi tanssija-laulaja Reetta-Kaisa Iles.

Tunnelmia Hyrsylästä, Puhti ja Lakkautettu kylä

11295558_399258236946606_9214285976877067784_n11202083_399258156946614_4219170477515199226_n

Team Suistamo 3, 4.-10.6.2014

 

Kolmas Suistamon tiimi lähti matkaan keskiviikkona 4.6.2014. Kuopiossa oli jo koko ryhmä kasassa ja joukkueemme suuntasi Samulin Sprintterillä kohti Värtsilää. Rajan ylityksen jälkeen matkasimme Herran kukkaron kaffien kautta Suistamon kirkonkylälle, Marina Ulinan talolle. Matkan tarkoituksena oli kuvata lyhytelokuva/mykkäelokuva Sijaton sielu, jonka ensi-ilta on vuonna 2015. Team Suistamo 3: ohjaaja-käsikirjoittaja Tommi Kainulainen, kuvaaja Aarne Tapola, pukusuunnittelija-maskeeraaja Jaana Kurttila, kontrabassonsoittaja-valaisija Samuli Volanto, tanssija-näyttelijä-valaisija Timo Saari, laulaja-tanssija-näyttelijä Reetta-Kaisa Iles sekä minä eli Anne-Mari Kivimäki. Samaan aikaan meidän kanssa Suistamolla omaa työtään Suistamo-hankkeen parissa teki Hanna Koikkalainen, jonka ”Lakkautettu kylä” -valokuvanäyttelyn ensi-ilta on tammikuussa 2015. Elokuva saatiin kuvattua ja on tällä hetkellä editointi- ja sävellysvaiheessa. Lyhytelokuvan ja konsertoinnin lisäksi matkalla jäi aikaa musiikkivideon kuvaamiseen. Kuvasimme Puhtille uuden musiikkivideon ”Jumala rankaisee”, jonka musiikki löytyy Puhtin uudelta Pahan laulu -albumilta. Musiikkivideo julkaistaan syksyllä 2014 Kihtinäjärvi recordsin toimesta.

TeamSustamo3003

Suistamon kirkon 170-vuotisjuhlat ja illatsut Sergein rannassa

Esiinnyimme Samulin ja Reetta-Kaisan kanssa Puhti-trion voimin Suistamon kirkossa 7.6.2014 Suistamon kirkon 170-vuotisjuhlassa. Illalla esiintymisvahvuuteen liittyi Timo Saari ja viihdytimme yleisöä illatsuissa Sergein mökeillä. Kiitos juhlien järjestelyistä Suistamon Perinneseuralle.

 

TeamSustamo3307

Reetan kanssa odotetaan esiintymistä kirkon rappusilla.

10379977_10152144265034499_3676926528847685795_o

Puhti-trio (volanto, Kivimäki, Iles) Suistamon kirkon 170-vuotisjuhlassa 7.6.2014. (Kuva: Hanna Koikkalainen)

Making of Sijaton sielu

Sijaton sielu -kuvauksia dokumentoi Samuli Volanto. Kiitos kuvausryhmän majoittamisesta ja hyvästä ruuasta Marina Ulinalle!

 TeamSustamo3012 TeamSustamo3013
TeamSustamo3036  TeamSustamo3044  TeamSustamo3053 TeamSustamo3057  TeamSustamo3063 TeamSustamo3077  TeamSustamo3068
TeamSustamo3092  TeamSustamo3097 TeamSustamo3136 TeamSustamo3138 TeamSustamo3151 TeamSustamo3153 TeamSustamo3156 TeamSustamo3160 TeamSustamo3163 TeamSustamo3165 TeamSustamo3168 TeamSustamo3173  TeamSustamo3177   TeamSustamo3189 TeamSustamo3192 TeamSustamo3194 TeamSustamo3195 TeamSustamo3220 TeamSustamo3270 TeamSustamo3275 TeamSustamo3276 TeamSustamo3296 TeamSustamo3289 TeamSustamo3300  TeamSustamo3327 TeamSustamo3364 TeamSustamo3395 TeamSustamo3421 TeamSustamo3429    TeamSustamo3480

TeamSustamo3486

 

 

 

Pahan laulu -levyjulkkarikiertue

Mediatiedote 2.7.2014, Taideyhtiö Puhti / Kihtinäjärvi Records

Kansanmusiikin voimakaksikko Puhti levyjulkkarikiertueelle

Hullut arkistonkerääjät julkaisevat uuden levyn, jonka pohja on suomalaisissa pirutarinoissa. Pahan laulu -kiertue valloittaa rytinällä kesän festivaalit.

Ympäri maailmaa on kerrottu tarinaa siitä, että missä haitari soi, siellä piru liikkuu. Puhti-yhtyeen tuore levy, Pahan laulu, on työstetty samannimisen estraditeoksen sävellyksistä. Pahan laulu – Balladi paskasta karmasta,  soi ja tanssii tarinoita vääjäämättömyydestä ja traagisista kohtaloista. Teos on osa Anne-Mari Kivimäen taiteelliseen tohtorintutkintoon kuuluvaa Suistamo-sarjaa. Lavalla ja levyllä Anne-Marin kanssa esiintyy Puhtin toinen puolisko Reetta-Kaisa Iles.

Heinäkuussa haitari soi ja pahasta lauletaan Kajaanin runoviikoilla, Sommelo-festivaalilla Kuhmossa ja Vienan Karjalassa, Jyväskylän kesässä, Kaustinen Folk Music festivaaleilla, Siilifolkissa Siilinjärvellä sekä Jättömaa-festivaaleilla Kouvolassa.

Pahan laulu -esityksestä sanottua

”Naiskahjoutta”, ”ilkikurillisuutta raskaassa aiheessa”, ”irrationaalinen äänimaisema”, ”Puhdin pitkä ura näkyi tekemisissä ja dramaturgia toimi hienosti”, ”naisten pitäisi nähdä tämä esitys”, ”hyvällä tavalla törkeä”.

Suistamo-sarja saa jatkoa vuonna 2015

Anne-Mari Kivimäen Suistamo-sarja jatkuu Lakkautettu kylä -valokuvanäyttelyllä. Näyttely koostuu Hanna Koikkalaisen Laatokan Karjalan Suistamossa kuvatuista valokuvista sekä arkistokuvista ja Kivimäen musiikista. Näyttelyssä julkaistaan myös Tommi Kainulaisen Suistamossa kuvattu mykkäelokuva ”Sijaton sielu”.

 

Lisätiedot:

http://www.puhti.eu

http://www.facebook.com/puhti

https://suistamo.wordpress.com

Linkki musiikkivideo: https://vimeo.com/96974080

Linkki kuva: https://www.dropbox.com/s/co78ttucgdrar62/pahan_laulu_Hanna%20Koikkalainen.jpg

http://hannakoikkalainen.com/

Taideyhtiö Puhti, puh. 050 370 5600  puhti@puhti.eu

Pahan laulun marraskuun kiertue

pahan_laulu01 pahan_laulu02 pahan_laulu03

Kuvat Hanna koikkalainen

Pahan laulu -esityksiä oli marraskuussa 2013 yhteensä kolme, 21.11. Tampere-talossa, 27.11. Musiikkiteatteri Kapsäkissä, sekä 30.11. Musiikkitalossa. Pahan laulu sai hyvää palautetta niin yleisöltä kuin tohtorintutkintoni lautakunnalta. Esityksestä sanottua mm. ”Kokonainen taideteos”, ”Naiskahjoutta”, ”Ilkikurillisuutta raskaassa aiheessa”, ”Irrationaalinen äänimaisema, joka kesti alusta loppuun”, ”Soittimen käsittely ilmeikästä ja määrätietoista”, ”Puhdin pitkä ura näkyi tekemisissä ja dramaturgia toimi hienosti”, ”Hyvällä tavalla törkeä”, ”70-luvulla näin hyvät esitykset menivät televisioon”, ”Saundi oli iso ja selkeä olematta liian luja”, ”Populaarikulttuurin lainabiisit toimivat hyvin”.

Pahan laulun keikat 2014

Vuodelle 2014 on käyty esiintymisneuvotteluja eri tapahtumien kanssa, ja Pahan laulu nähdäänkin heti alkuvuodesta Folklandialla 10.1. Lisää esiintymisiä julkaistaan tammikuun aikana.

pahan_laulu05 pahan_laulu06 pahan_laulu09 pahan_laulu11 pahan_laulu12 pahan_laulu13 pahan_laulu14 pahan_laulu16 pahan_laulu18 pahan_laulu19 pahan_laulu20 pahan_laulu25 pahan_laulu26 pahan_laulu29

Team Suistamo 2, 18.-22.8.2013

Toinen matka Suistamolle, Team Suistamo 2

IMG_7327

Etummaisena Jaana Kurttila, Samuli Volanto, Pekko Käppi, Ville Rauhala ja Meri Tiitola = Team Suistamo 2.

 

Toinen matkani Suistamolle oli elokuun puolessa välissä. Tämä oli omatoimimatka, jolle olin pyytänyt mukaan taiteilijoita, joiden kanssa teen tai tulen tekemään yhteistyötä Perinnelaboratorion merkeissä. Matkalla mukana olivat pukusuunnittelija Jaana Kurttila, laulaja Meri Tiitola, äänisuunnittelija ja ääniteknikko Samuli Volanto, kontrabassonsoittaja Ville Rauhala sekä jouhikonsoittaja Pekko Käppi.

IMG_7577

Roikonkoskella Meri, Pekko ja Samuli

 

Olin ennen matkaa yhteydessä Suistamolla asuvaan Reijo Leinoseen ja Karjala-matkaoppaasta sain majoitusta ja ruokailua varten yhteystiedot Marina Ulinalle ja Sergei Jerevankolle. Marinalta tilasin ryhmälle ruuat ja Marinan kautta varasin meille majoituksen Sergein mökeiltä, Suistamon kirkonkylältä. Suistamo Team 2 matkasi Karjalaan kahdella autolla. Ensimmäisen yön olimme Sortavalassa ja kiertelimme Sortavalan lähistöllä. Toisena päivänä matkustimme Suistamolle ja majoituimme Sergein mökeille. Kolmantena päivänä kävimme Suistamon kirkossa, Teppana Jäniksen, Iivana Onoilan ja Matjoi Plattosen haudoilla, Suistamon vanhassa hotellissa ja kiersimme Suistamon kyliä. Kävimme Loimolassa, Kollaan sotamuistomerkeillä ja Roikonkoskella. Apunamme oli Karjala-matkaopaskirja, joka osoittautui oikein hyväksi matkaoppaaksi omatoimimatkailijalle. Neljäntenä päivänä lähdimme Karjala-opaskirjan innoittamana ajamaan kohti Aunusta, ja ajoimme Aunuksen ohi aina idylliseen karjalaiskylään Nurmoilaan asti. Matkalla Nurmoilaan poikkesimme pienissä karjalais- ja neuvostokylissä. Matkan viimeinen yö nukuttiin Ruskealassa Herran Kukkarossa, josta oli näiden kahden Suistamo-matkan aikana tullut tukikohta, josta saa edullisesti ruokaa, kahvia ja hyvän yöpymispaikan.

Matkamusiikkia

Matkalla Läskelästä Nurmoilaan tein ajankohtaisen uutislaulun Karjalasta, johon olin saanut aiheita mm. keskustellessani Karjalan nykytilasta Marina Ulinan ja Reijo Leinosen kanssa. Suistamo Team 2 ryhmän iloksi soittelin Notka-haitarilla auton takapenkillä matkamusiikkia. Tallensin nämä uudet laulut ja musiikit puhelimellani. Ehkäpä ne vielä soivat jossain muodossa tulevissa konserteissani.

Tulevat Suistamo-matkat

Menen toisen konserttini ”Pahan laulun” työryhmällä kuvaamaan lyhytelokuvaa/mykkäfilmiä Suistamolle, kesäkuun alussa 2014. Samalla aion osallistua Suistamon kirkon 170-vuotisjuhliin. Lyhytelokuvan kuvaamisen lisäksi haaveenani on järjestää jonain päivänä oma konsertti Suistamon kirkolle. Ehkäpä sinne vielä joku Karmuuni soi -praasniekka järjestetään.

IMG_7512

Jaana ja Anne-Mari Marinan talon edustalla Suistamolla

 

1175657_10200675235465719_1631578454_n

Siinä ei kauaa mennyt kun Sergei soitti soitti puhelimella ja tilasi haitarin illanviettoon, koska ryhmästä löytyi haitarinsoittaja. Haitari ”garmoshka” tuotiin paikalle ja siinä sitten koitin soittaa oudolla näppäinjärjestelmällä mm. Uralin pihlajaa. Mukana tunnelmoimassa Ville Rauhala