Suistamo-sarjan toinen konsertti Pahan laulun käsiohjelman tekstit.
Vanhan kansan parissa pirutarinoita on kerrottu kautta aikojen iltojen iloksi tai pelottelumielessä. Niissä piru auttaa vaikeuksiin joutunutta köyhää, rankaisee synnintekijää ja vaatii vastalahjaksi palveluksistaan ihmisen sielua. […] Toisaalta paholainen edustaa kiellettyä hedelmää, jonka avulla voi herättää pahennusta. Paholaisviittaukset vaikkapa musiikissa haastavat kristillisen yhtenäiskulttuurin ja leikittelevät sen tabuilla. Kristillisen näkemyksen mukaan piru tuo mukanaan anarkistisia, yhteisöä tuhoavia voimia.
Uskomustarinoissa piru on sen sijaan kyläyhteisöä ja sen arvoja tukeva olento, joka rankaisee sääntörikkomuksista ja jonka avulla voi selittää käsittämättömiä ilmiöitä kuten yllättävää hyvää onnea tai sairautta. Piru jakautuu ihmisten keskuuteen toisin kuin esimerkiksi kristillinen Jumala. Jumala koetaan kaukaisena. […] Pirun voi sen sijaan kohdata omassa persoonassaan korttipelipöydässä, leivänpaistossa tai saunassa […] ja joskus ihminenkin voi hyötyä liitosta paholaisen kanssa menettämättä sieluaan.
Nykyisen paholaiskäsityksen perusteella hämmentävää on, että uskomustarinoissa piru rankaisee etenkin kristillisiä normeja rikkovia ihmisiä. Piru kurittaa syntistä; kiroilusta, ahneudesta ja väärästä käytöksestä seuraa sanktio. […]
Yltiöpäisyys ja huikentelevaisuus vetävät uskomuksissa pirua puoleensa. Pirut piinaavat juopottelijoita tai liikaa tanssia rakastavia naisia ja ajavat heidät hulluuteen. Tällöin pirua ei tarvitse varsin kutsua luokseen vaan hän ilmaantuu sinne, missä syntiä tehdään.
– Mari Purola, Suomalainen piru – Paholainen kansanperinteessä
Työryhmän esittelyt:
Reetta-Kaisa Iles on valmistunut koreografiksi Teatterikorkeakoulusta, jota ennen hän opiskeli itselleen kansantanssinopettajan pätevyyden Oulun konservatoriossa. Puhtin lisäksi Reetta-Kaisa temmeltää Tanssiteatteri Tsuumin riveissä sekä toimii freelancer koreografina ja esiintyjänä teattereissa ja taiteen vapaalla kentällä.
Anne-Mari Kivimäki on muusikko ja säveltäjä, joka on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta. Tällä hetkellä häntä työllistävät taiteellisen tohtorintyön lisäksi mainetta niittänyt duo Puhti, Hehkumo-yhtye ja Juurikadun orkesteri. Vuonna 2013 Anne-Mari julkaisi Suistamo-konserttisarjan ensimmäisen levyn Aikapyörä.
Samuli Volanto on valmistunut Helsingin Pop & Jazz Konservatoriosta pääaineenaan musiikkiteknologia. Samuli on musiikkialan yrittäjä, jonka toimenkuvaan kuuluvat mm. konserttiäänentoistot, erilaiset studiotyöt sekä muusikkona toimiminen. Hän on tehnyt yhteistyötä Puhtin kanssa vuodesta 2006.
Tommi Kainulainen on ohjaaja ja näyttelijä. Hän on kouluttautunut näyttelijäksi Tampereen yliopiston Näyttelijäntyön laitoksella ja elokuvaohjaajaksi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolla. Tällä hetkellä Kainulainen työskentelee ohjaajana Kotkan Kaupunginteatterissa. Hän on ohjannut Puhdille palkitun Sipiläs-musiikkivideon
Kimmo Pohjonen on muusikko ja säveltäjä, jonka musiikkia on kuultu improvisaation, rockin, kansanmusiikin, avantgarden, sekä klassisen musiikin sekä tanssin ja mediataiteen yhteyksissä. Hän on esiintynyt uransa aikana laajasti myös kansainvälisillä festivaaleilla ja konserttitaloissa.
Jaana Kurttila valmistui vaatetussuunnittelijaksi Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta 1993. Siitä lähtien hän on toiminut freelancer-pukusuunnittelijana, akselilla Rovaniemi-Turku-Savo- Kouvola-Ikaalinen-Bulevardi-Kajaani, kaikenlaisen esittävän taiteen äärellä, nöyränä. Tanhutausta lapsuuden ajan Kemistä antaa pätevyyden työskennellä PUHDIN parissa.
Valosuunnittelija William Iles on valmistunut Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2007 ja on tällä hetkellä kiinnitettynä Helsingin kaupunginteatterissa. Hän on tehnyt Puhtille mm. Ansa ja Tauno -musiikkivideon sekä Kaamosteoria-esityksen lavastuksen.
Suistamo-sarjan toinen konsertti
Pahan laulu – Balladi paskasta karmasta
Pahan laulu soi ja tanssii tarinoita vääjäämättömyydestä ja traagisista kohtaloista. Puhti-yhtyeen uusin teos on osa Anne-Mari Kivimäen taiteelliseen tohtorintutkintoon kuuluvaa Suistamo-konserttisarjaa.
Puhti, eli Reetta-Kaisa Iles ja Anne-Mari Kivimäki, tunnetaan räväkästä lavaesiintymisestään ja omavaltaisesta kansanperinteen uudistamisesta. Kansanmusiikin voimakaksikko on temmeltänyt suomalaisen esitystaiteen kentällä vuodesta 2001, ja luonut uuden tavan tuoda esille kansanmusiikkia ja -tanssia.
Esiintyjät:
Anne-Mari Kivimäki, sävellys, haitari, laulu
Reetta-Kaisa Iles, koreografia, tanssi, laulu
Samuli Volanto, äänitekniikka konserteissa, äänisuunnittelu
Muu taiteellinen työryhmä:
Tommi Kainulainen, ohjaus
Kimmo Pohjonen, musiikin ohjaus, äänisuunnittelu
Jaana Kurttila, pukusuunnittelu
William Iles, lavastuskonsultti
Roikonkoski
säv. Reetta-Kaisa Iles, Anne-Mari Kivimäki
Manaus
säv. Anne-Mari Kivimäki san. Tommi Kainulainen
Pahan laulu
säv. Anne-Mari Kivimäki san. Tommi Kainulainen
Helevetin saaria
säv. Anne-Mari Kivimäki san. trad
Kostaja
säv. Anne-Mari Kivimäki
Babooshka
säv. Catherine Bush, käännös Tommi Kainulainen sov. Anne-Mari Kivimäki
Hutjakka & Daddy Cool
säv. Anne-Mari Kivimäki sov. Eero Grundström, Kivimäki
Mirokille
säv. Anne-Mari Kivimäki
Paha Pruasniekka
Tarina Ilja Kotikallion mukaan, SKS:n nauhalta.
sov. Kainulainen, Kivimäki, Iles, Volanto
Juoksu
säv. Anne-Mari Kivimäki, sov. Reetta-Kaisa Iles, Kivimäki
Liturgia
säv. Reetta-Kaisa Iles, Anne-Mari Kivimäki, san. Tommi Kainulainen
Jumala rankaisee
Säv. trad san. Tommi Kainulainen sov. Anne-Mari Kivimäki
Surua
säv. Anne-Mari Kivimäki
Kiitos / Passibo ylen äijä: Sirkku Peltola, Juhana Nyrhinen, Petra Poutanen-Hurme, Aarne Tapola, Anja Lappi, Markku Nieminen, Hanna Koikkalainen, SKS, Tanssiteatteri Minimi, Tanssiteatteri Tsuumi, Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä, Suomen Kulttuurirahasto, Majaoja-säätiö, Valtion musiikkitoimikunta, Koneen Säätiö ja kotijoukot.
Sanasto:
Pruasniekka, praasniekka = ortodoksinen juhlapyhä, suojeluspyhimysten muistopäivä
Hepolutskari = hevonen
Koitto = kylä Suistamolla
Jalanvuara, Jalanvaara = kylä Suistamolla
Illatsut = nuorten vapaamuotoiset illanistujaiset
Ylen äijä = oikein paljon
Paginat = puheet, tarinat
Uhkapaginat = uhkapuheet
Pokoinniekka = vainaja
Toruanda = tora, riita
Pokrova = Jumalanäidin Neitsyt Marian suojelusjuhla, ortodoksinen kirkko
Yhteystiedot:Taideyhtiö Puhti
http://www.puhti.eu/suistamo
puhti@puhti.eu
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.